torstai 2. heinäkuuta 2015

Kingis Suklainen rouhe Stracciatella

Suklaarouhe-Kingis pääsee testiin kun haluaisin ostaa rannalta pallojäätelön mutta minulla ei ole siihen tarpeeksi rahaa mukana. Aikomukseni on ostaa Siwasta mikä tahansa jäätelö (johon kolikkoni riittävät) ja yllätyn iloisesti kun bongaankin tällaisen ennen maistamattoman jäätelön, josta voin blogata.

Laktoositonta vaniljakermajäätelöä, suklaanmakuista kuorrutetta, suklaanmakuista täytettä ja suklaanmakuista rouhetta.
Ei ainakaan kenellekään jää epäselväksi että puikko ei ole nähnytkään oikeaa suklaata, kun kaikki on vain suklaanmakuista.

Jäätelöä: 0,78 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 1,39 € Siwa.
Testitilanne: Olen iltalenkillä ja hienon kelin johdosta alkaa tehdä mieli jäätelöä. Lenkkitakin taskusta löytyy vain muutamia kolikoita, niillä ei saa jäätelökioskilta kuin kiukkuisen mulkaisun. Suuntaan siis Siwaan. Kävelen nauttimaan jäätelön läheiselle viheralueelle. Lenkkeilyn ja jäätelönsyönnin yhdistäminen voi kuulostaa arveluttavalta, mutta olen todennut konseptin hyvin toimivaksi. Esimerkiksi viime viikolla menin salilta päin Lidliin ostamaan suklaalevyn ja söin siitä reilusti jo kotimatkalla.
Tuomio: Jäätelöosa toimii, kuorrute ja täyte ei.
  • Kylläpä tämä sulaa äkkiä. Voi olla että aliarvioin ulkolämpötilan, mutta tuntuu ettei jäätelön pitäisi näin lyhyessä ajassa ehtiä sulamaan näin paljoa.
  • Kuorrute ei ole hyvää. Maistuu tummalta ja äitelältä. 
  • Onkohan aika kullannut muistot, kun mielestäni tavis-Kingiksen kuorrute on paljon parempaa? En nimittäin ole aikoihin syönyt sellaista.
  • Vanilja-suklaarouhejäätelö maistuu, ei mitään valittamista.
  • Voi ei, Kingiksen paras osuus, eli sisällä oleva sydän, maistuu ihan samalta kuin kuorrute. Ei hyvää.
  • Voisikohan kehnonpuoleinen maku johtua tuotteen laktoosittomuudesta?
  • Joudun syödä jäätelön pikavauhtia ja etukumarassa, ettei jäätelöä tippuisi upouudelle lenkkitakilleni. Sulaminen tapahtuu ihan silmissä.
  • Ei mikään makuelämys. Tästä lähtien pidän aina lenkkivaatteiden taskussa tarpeeksi rahaa pallojäätelöön.
 Arvosana: 3 (asteikolla 1-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti