sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Sia Kakdeg

Ystäväni on tulossa kylään, ja haluan tietenkin tarjota jäätelöä. Sian puolen litran paketti on sopivan kokoinen kahdelle syöjälle. Kakkutaikina-makua en ole vielä maistanut.

Vaniljanmakuista kermajäätelöä, kakkutaikinapaloja ja suklaapaloja.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Ruotsi.
Hinta: 2,69 € Minimani.
Testitilanne: Syömme jäätelön illalla, ystäväni saavuttua pääkaupunkiseudulta. Hänen polttarinsa ovat seuraavana päivänä, ja jännitämme molemmat niitä etukäteen. Näin jälkikäteen voi todeta, että polttarit onnistuivat oikein hyvin, vietimme porukalla lystikkään päivän. Ensin kiersimme kaupungilla erilaisia tehtäviä suorittaen, sen jälkeen kävimme syömässä hyvin ja illan olimme mökillä. Benjihyppyjen ja muiden extreme-lajien sijaan keskityimme yhdessäoloon ja nauramiseen.

Tuomio: Melkein hyvää.
  • Tuoteselosteen mukaan vaniljajäätelö on vain vaniljanmakuista jäätelöä, mutta se tuntuu ihan laadukkaalta. Seassa on mustia vaniljapilkkuja ja makua löytyy.
  • Kakkutaikinapalat eivät ole kakkutaikinaa, vaan pikkuleipätaikinaa. Tuoteselosteen suomentaja ei ole ilmeisesti nähnyt jäätelön pakkausta. Siinä nimittäin on kuvissa pikkuleipiä. Kaka kun voi tarkoittaa sekä kakkua että pikkuleipää.
  • Pikkuleipätaikinapalat ovat maukkaita. Ihanan pehmeitä. Palat vaan voisivat olla suurempia.
  • Suklaapalat ovat pahanmakuisia. Tummaa halpissuklaata, en tykkää.
  • Pikkuleipätaikina on selkeästi paras osuus.
  • Paremman makuisilla suklaapaloilla tämä olisi kelpo jäätelöä. Jotain lisuketta, kuten esimerkiksi suklaakastiketta, toki olisi voinut vielä keksiä kokonaisuutta piristämään.
Arvosana: 4,5 (asteikolla 1-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti