perjantai 20. marraskuuta 2015

Ben & Jerry's All or Nut-ting Core

Luen aamupuuroa lusikoidessani Ilta-Sanomien artikkelia Jasmin Mäntylästä ja päätän että tänään(kin) on jäätelöpäivä. Jasmin kertoo ettei hänen keittiöstään löydy perunaa, pastaa, sokeria, limsaa, mehua, karkkia, suklaata, keksejä, leivonnaisia, valmisruokia, punaista lihaa eikä muuta leipää kuin Ryvita-näkkileipää. Aamupala koostuu vedestä ja kahvista, lounaaksi hän syö näkkileipää ja kanaa tai kylmäsavulohta kurkun ja tomaatin kera. Joskus Jasmin irrottelee ja syö keitettyä kananmunaa, toki pelkät valkuaiset. "Jos söisin palan kakkua tai donitsin, potkisin itseäni sen takia seuraavan viikon", hän toteaa. Selvä. Tänään on pakko saada jäätelöä.

Kaakao-hasselpähkinäydin, jonka ympärillä suklaakermajäätelöä ja hasselpähkinäkermajäätelöä sekä suklaanmakuisia paloja.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Alankomaat.
Hinta: 4,99 €, CM (tarjous)
Testitilanne: Kotiudun koulusta myöhään perjantai-iltana. Ketuttaa että lauantaikin täytyy istua luennoilla. Jos syön ensin näkkileipää ja sitten jäätelöä, niin varmaan helpottaa.

Tuomio: Osittain hyvää.

  • Hasselpähkinäjäätelö oikeasti maistuu hasselpähkinälle. Tulee ihanasti Nutella mieleen.
  • Suklaapalat ovat hieman parempia kuin eilisessä Häagen-Dazs-jäätelössä, mutta eivät silti hyviä. Miksi kaikkiin jäätelöihin ei vain voida laittaa Maraboun suklaata?
  • Suklaajäätelö on tuttua B&J:tä, eli en hirveästi tykkää. 
  • Mmm, sydän ei ole hassumpaa. Jos tässä olisi vähemmän kaakaota, maku muistuttaisi kovasti Nutellaa. Tällaisenaan ihan ok, mutta parantamisen varaakin olisi. Koostumus on aivan kuin Nutellassa.
  • Kunpa suklaapalat olisi jätetty pois ja korvattu vaikka hasselpähkinärouheella. Palat ovat suuri miinus, koska niitä on niin paljon suklaajäätelön seassa. Onneksi pähkinäjäätelössä paloja ei juurikaan näytä olevan.
  • Tässä olisi ollut ainesta vaikka mihin. Nyt ainoastaan hasselpähkinäjäätelö on loppuun asti onnistunut, kaikissa muissa osissa on toivomisen varaa.
  • Syön hasselpähkinäjäätelön ja sydämen, suklaajäätelön vien vanhemmilleni.
Arvosana: 5 (asteikolla 1-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti