perjantai 15. tammikuuta 2016

Pirkka Mango-Passiojäätelö

Pirkka on tuonut markkinoille kolme uutta maidotonta, puolen litran jäätelöä. Makuina ovat sitruuna, mustaherukka ja mango-passio. Kiva, että makuina on vähän jotain erilaista kuin vanilja, mansikka ja suklaa. Kaikki maut sopivat vegaaneille, hienoa että tällaisia kasvipohjaisia vaihtoehtoja on kehitetty. Jäätelöt ovat myös mukavan keveitä,  moniin muihin vaihtoehtoihin verrattuna: 100 g:ssa mango-passiojäätelöä on 15 g sokeria ja 206 kcal. Eniten kuitenkin ilahdun siitä, että jäätelöt on valmistettu Suomessa. Nykyään todella monet Pirkka-tuotteet kun valmistetaan ulkomailla.

Haluaisin kovasti tämän maistuvan hyvältä, mutta pelkään, että se on jo liikaa vaadittu. Maun valinta ei ole helppoa, arvon pitkään sitruunan ja mango-passion välillä. En oikein pidä passiohedelmästä, mutta silti päädyn siihen.

Maidoton kookosrasvapohjainen mangojäätelö passiohedelmäkastikkeella.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 4,39 € K-Supermarket.
Testitilanne: Pääsen ensimmäistä kertaa kolaamaan lunta oman asuntoni edestä. Innostun niin, että teen samalla kolmen naapurinkin lumityöt. Nyt on hyvä palkita itsensä jäätelöllä.

 Tuomio: Terveellistä ja aurinkoista.

  • Aika iloisen väristä. Vielä keltaisempaa, mitä kuvassa näyttää.
  • Pehmeää. Ei kuitenkaan sula kupissa vetiseksi, vaan koostumus pysyy ihan ok:na.
  • Tuoksuukin jonkin verran, ainakin mangolle.
  • Makua löytyy myös. En kuitenkaan viimeisen päälle pidä mausta. Liian hedelmäistä ja kirpeää.
  • Passiohedelmäkastiketta on mukana vain niukasti, mikä on mielestäni plussaa.
  • Tästä tulee mieleen hedelmäsorbetti tai -smoothie.
  • Hedelmien ystävälle tai kesäpäivän raikastukseksi tämä varmaan sopii. Itse en oikein lämpene. Jos haluan terveellisen välipalan, syön banaanin, jos taas haluan herkutella, syön jotain hyvänmakuista ja epäterveellistä jäätelöä.
Arvosana: 4 (asteikolla 1 - 10)

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

3 Kaverin Vaalea & Tumma Kahvijäätelö


Nuoret Leijonat ottivat eilen riemukkaasti MM-kultaa, joten tänään syödään tietenkin suomalaista jäätelöä. Tietysti ne, jotka ovat aloittaneet uuden vuoden kunniaksi uuden elämän ja tiukan dieetin ja karsineet ruokavaliostaan kaiken sokerin, syövät ainoastaan porkkanaa ja parsakaalia. Mutta tässä on sentään oranssi pakkaus, pienellä mielikuvituksella voi uskotella syövänsä porkkanaa.

Olen jo aiemminkin maininnut, että pidän kahvista, mutta kahvinmakuiset tuotteet sen sijaan ovat yleensä aika hirveitä. Jäätelöissä on ollut kuitenkin pari poikkeusta: Jymy Maitokahvi ja Aino Mokkainen suklaahetki ovat olleet oikein onnistuneita. Jotenkin arvelen, että kun samassa pakkauksessa yhdistyy Juhla Mokka ja 3 Kaverin Jäätelö, niin lopputulos ei voi olla kauhean paha.

Olen aloittanut toisenkin blogin, nimeltään Kemuihin. Se on aika erilainen kuin tämä jäätelöblogi, mutta saapi käydä halutessaan tutustumassa sinnekin.

Vaaleaa ja tummaa kahvijäätelöä.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 5,99 € CM.
Testitilanne: Tuskailen koulutehtävien parissa, kansainväliset finanssimarkkinat meinaavat nyt  nujertaa minut. Ulkona on -25, mutta onneksi jäätelön syönnille ei ole asetettu mitään lämpötilarajoja. Suuntaan siis jo tutuksi tulleelle polulle, kohti pakastinta.

Tuomio: Maistuu kyllä, muttei hyvälle.

  • Sulaapas tämä nopeasti. Mielestäni asunnossa on aika viileä (4 paitaa ja 3 housut), mutta jäätelöpallot sulavat silti saman tien, kun saan ne purkista kuppiin. Eipähän tarvitse ainakaan odotella jäätelön pehmenemistä.
  • Purkin toisella laidalla on vaaleampaa jäätelöä ja toinen puoli on tummempaa.
  • Ei. Tämä ei nyt kyllä toimi.
  • Valitettavasti tämä maistuu juuri niin pahalta, mitä kahvituotteet yleensäkin.
  • Makueron erottaa selvästi vaalean ja tumman osuuden väliltä, tummassa osuudessa maku on voimakkaampi. Vaaleassakin osuudessa makua on kuitenkin ihan kiitettävästi mukana.
  • Sanoisin, että vaalea osuus maistuu pahalta ja tumma tosi pahalta. 
  • Jotenkin kitkerää. Tulee mieleen kahvi, joka on seisonut pannussa koko päivän.
  • Tästä ei kyllä kummoisia mitalikahveja tullut. Lahjoitan loppupurkin taas eteenpäin, jollekin jonka maku ei ole yhtä vaativa kuin omani.
Arvosana: 3 (asteikolla 1 - 10)