lauantai 27. helmikuuta 2016

Ben & Jerry's Cookie Dough 'Wich

En tiedä mikä tämä tuote oikeastaan on, mutta kutsun sitä jäätelökeksiksi. Kyseessä on täytekeksi, jossa on täytteenä jäätelöä. Ostin tämän samalla kertaa Ben & Jerry's S'Wich Up-jäätelön kanssa. Toivottavasti tämä antaa rahoilleni paremmin vastinetta.

Keksiä suklaahipuilla, vaniljakermajäätelöä ja suklaahippukeksitaikinan paloja.

Jäätelöä: En oikeastaan tiedä, paljonko jäätelöä on.
Valmistusmaa: Alankomaat
Hinta: 3,50 € R-kioski
Testitilanne: Olen flunssassa, joten en maista juuri mitään. Tällaisessa tilanteessa ei tietenkään saisi maistaa ja arvostella yhtään jäätelöä, mutta teen sen kuitenkin. Lupaan olla kitisemättä, ettei tämä maistu miltään. Pääasia, että saan syödä jotain kivaa, niistämisen ja aivastamisen lomassa. Olen kuluttanut päivän katsomalla Syke-televisiosarjan vanhoja jaksoja Yle Areenasta, suosittelen sarjaa lämpimästi kaikille.

Näyttääkö tämä teistä samalta kuin pakkauksen kuva? Ei minustakaan.
Tuomio: Kiva kahvipöydän herkku.

  • Ulkonäkö on pettymys. Onko joku joskus nähnyt, että itse tuote näyttäisi samalta, mitä pakkauksen kuvassa? En minäkään.
  • Saa nähdä, miten syöminen onnistuu, pursuaako jäätelö syödessä keksien välistä samaan tapaan kuin kermavaahto laskiaispullasta.
  • Keksin rakenne on onnistunut. Pehmeää, mutta silti mukavan rapeaa. Makuakin löytyy, terveenä löytyisi varmaan vieläkin enemmän. 
  • Kyllä tämän keksin maun saa mielessään yhdistettyä B&J Cookie Dough -jäätelössä oleviin keksitaikinan paloihin. Vallan mainiota. 
  • Jäätelön seassa on ainoastaan muutama keksitaikinan pala, niissä on selkeästi nuukailtu.
  • Jäätelöä on keksien välissä sopiva määrä, syöminen onnistuu ilman mitään pursuamisongelmia.
  • Sopisi hyvin kahvin kanssa nautittavaksi.
Arvosana: 7 (asteikolla 1 - 10)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12415357/?claim=bkv4jnhkbc8">Follow my blog with Bloglovin</a>

torstai 25. helmikuuta 2016

Kymppi Mämmijäätelö

Rakastan mämmiä. Syön sitä ympäri vuoden. Mielestäni mämmi on todella hyvää maidon kanssa, mutta jos maidon tilalle vaihtaa vielä Flora Vanillan, makuelämys nousee ihan uudelle asteikolle. Pidän myös pienistä kerrosmämmipurkeista, varsinkin vaniljasta. Olenkin todella toiveikas mämmijäätelön suhteen. Kun kaksi hyvää asiaa yhdistetään, lopputulos ei voi olla kovin paha.

Mämmijäätelöä.
Laktoositon.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 1 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 1,99 € CM
Testitilanne: Söin vain puolet edellisestä jäätelöstä, Classic Maitosuklaa-Vadelmasta, joten voin varmaan vielä myöhemmin illalla maistaa hieman mämmijäätelöä. Siinä välissä syön kiltisti salaattia.

Tuomio: Luokatonta.

  • Pakkauksessa on tuotekehityksen varaa: pakkauksien kannet eivät pysy kiinni, vaan irtoilevat itsellään jo pakastealtaassa. Ei ole kiva ostaa valmiiksi avattua tuotetta.
  • Oho, 100 g jäätelöä sisältää ainoastaan 5,2 g sokeria. Se on todella vähän jäätelöksi. Tätä voi siis huoletta syödä koko purkin.
  • Vaalempaa kuin mämmi.
  • Ei tuoksu miltään.
  • Ööh.
  • Ihan hirveää.
  • Todella kaukana mämmistä. Tarkastan tuoteselosteesta, että tuote todellakin sisältää mämmiä.
  • Ruismaltaan maku erottuu. Jäätelöltä tai mämmiltä tämä ei maistu. Pahalta kylläkin.
  • Voi olla, että tätä on tarkoitus syödä jonkin höysteen kanssa, ihan kuten mämmiäkin. Olen kuitenkin maistanut myös paljasta mämmiä ilman mitään ongelmia, joten en jaksa uskoa, että edes Flora Vanilla pelastaisi tätä.
  • Mämmijäätelö jää historiankirjoihin: ensimmäinen jäätelö, joka saa minulta alimman mahdollisen arvosanan.
Arvosana: 1 (asteikolla 1 - 10)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Classic Maitosuklaa-Vadelma

Classicin toinen uutuusmaku, Valkosuklaa-Mangopassion oli ihan asiallinen, nyt testiin pääsee Maitosuklaa-Vadelma. Siihen on selvä syy, miksi maistoin ensin Valkosuklaa-Mangopassionia: siinä oli edes jotain uutuuden viehätystä. Yhdistelmä vadelma-suklaa on niin nähty. Haukotus.

Vaniljakermajäätelöpuikko vadelma- ja maitosuklaakuorrutteilla.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 1 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 1,79 € CM
Testitilanne: Osassa Suomea vietetään tällä viikolla hiihtolomaa. Vaikka en itse kuulu tähän joukkoon, päiväni on ollut kuin suoraan hiihtolomalta: olen sekä hiihtänyt että luistellut. Ja käynyt kävelemässä. Illalla ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö voisi syödä jäätelöä hyvällä omallatunnolla. Lukemisena on tällä hetkellä Leena Lehtolaisen dekkarit. Ne eivät yllä Varesten tai Marko Kilven teoksien tasolle, mutta koukuttavat silti.

Tuomio: Suklaa hallitsee.

  • Moitin uusinta Ben & Jerry's -jäätelöä siitä, että se sisälsi n. 30 eri raaka-ainetta. Tämä on kotimaista, mutta silti tuoteseloste on luvattoman pitkä.
  • Tuoksuu suklaalta.
  • Hyvin samanlainen tuplakuorrute kuin mangopassionissa. Päällä suklaa, alla sorbettimainen vadelma.
  • Tässä on kuitenkin suklaakerros selvästi paksumpi kuin vadelma, mangopassionissa kuorrutteet olivat suunnilleen yhtä paksuja.
  • Suklaa ei ole lainkaan hassumpaa. 
  • Vaniljajäätelö toimii.
  • Vadelma jää täysin sivurooliin, suklaa varastaa kaiken huomion.
  • Vadelmasta tulee helposti liikaa makeutta, mutta tässä vadelmaa on niin ohut kerros, ettei tätä ongelmaa ole. Ongelma on lähinnä se, ettei vadelmaa juuri huomaa suklaan seasta.
  • Pidän tästä hieman enemmän kuin mangopassionista.
  • Joudun toppuutella itseäni, etten söisi koko jäätelöä, mikä on aina hyvä merkki. Lähipäivinä maistelua odottaa vielä niin monta jäätelöä, että täytyy hieman hillitä, reippailuista huolimatta.
  • Ei ihan Classicin terävintä kärkeä, mutta keskitason yläpuolella.
  • Harmi että Classiceissa on aina suklaakuorrutus, olisi kiva maistaa välillä lakritsikuorrutusta.
Arvosana: 6,5 (asteikolla 1 - 10)

Ingman Creamy Vaalea Suklaaunelma

Toisen Ingman Creamy -uutuuden, Marenkitoffeen, maistoin jo aikaisemmin ja nyt päätän maistaa myös tämän suklaauutuuden, vaikka se vaikuttaakin tylsältä. Pelkkää suklaata.

Laktoositonta suklaakermajäätelöä, maitosuklaanmakuista täytettä, suklaanmakuista kastiketta ja tummasuklaapaloja. Auta armias, pitääkö Vaaleassa Suklaaunelmassakin olla tummaa suklaata. Ilmeisesti sitä on nykyään pakko tunkea ihan joka paikkaan.
Laktoositon.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 8,5 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: En onneksi enää muista, jäätelöihin on mennyt viime aikoina aika paljon rahaa. K-Supermarketista ostin.
Testitilanne: Menemme kaverini kanssa moikkaamaan vanhempiani ja otan jäätelön mukaan testattavaksi. Joku voisi sanoa, että levitän epäterveellistä ruokavaliota myös lähipiiriini, itse koen tarjoavani heille elämyksellisiä herkkuhetkiä. Varsinkin, kun lahjoitan heille kaikki jäätelöt, joista en itse tykkää ja pidän hyvät jäätelöt itselläni. Olen aika sydämellinen ihminen.
Tuomio: NamiNami -jäätelöä.

  • Yllättävän tummaa ollakseen Vaalea Suklaaunelma.
  • Ulkonäon perusteella jäätelön päällä olevat suklaalastut ovat tuotekuvauksessa luvattuja tummasuklaapaloja. Onneksi ne eivät maistu miltään. 
  • Itse jäätelö maistuu NamiNami-suklaavanukkaalta. Opin tänään Googlelta, että kyseiset vanukkaat eivät ole poistuneet myynnistä, vaan ne ovat nykyään Valio Kidius -vanukkaita. Jotka eivät kommenteista päätellen kuitenkaan maistu NamiNameilta.
  • Reunoilla oleva suklaakastike on jotenkin pahaa. Ei maistu suklaalta. Hauska, että kaikkia tällaisia ei-sisällä-oikeaa-suklaata -tuotteita kutsutaan suklaanmakuisiksi, vaikka todellisuudessa ne yleensä maistuvat kaikelta muulta.
  • Jäätelön seassa on näemmä myös juoksevaa kastiketta. Eli siis reunoilla oleva jähmeä kastike onkin ilmeisesti suklaanmakuista täytettä, eikä kastiketta.
  • Ei tämä toinenkaan kastike maistu oikein miltään.
  • En tiedä onko vika minussa vai jäätelössä, mutta vaikka miten yritän, en löydä suklaan makua mistään kohdasta. NamiNami-suklaavanukkaan maku on ainut, mitä jäätelö minulle tarjoaa.
  • Pelkäsin siis etukäteen turhaan, etten pitäisi tästä, koska se maistuisi pelkästään suklaalta.
  • Siltä osin aavistukseni osuivat kyllä oikeaan, etten tosiaan pidä tästä.
Arvosana: 3 (asteikolla 1 - 10)



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ben & Jerry's Cookie Dough S'Wich Up


Tällainen Ben & Jerry's -uutuus on tullut markkinoille, toistaiseksi sitä myydään vain R-kioskeilla. En ole kauhean innoissani, olen maistanut lukuisia Ben & Jerry's -makuja, mutta vieläkään minulle ei ole valjennut, mikä niissä on niin ihmeellistä. Cookie Dough ja Half Baked ovat herkullisia, muutamat ovat ihan hyviä ja loppuja ei tarvitse edes mainita. Uutuus on kuitenkin aina uutuus, ja tätä vielä markkinoidaan aika näkyvästi, niin täytyyhän sitä maistaa. Onneksi lähi-ärrältäni löytyy vielä yksi purkki. Samalla ostan Ben & Jerry's Cookie Dough 'Wich keksijäätelön, koska se on pieni ja söpö. Sen säästän seuraavalle päivälle. Kassalla kuuntelen yhteissummaa epäuskoisena, voivatko jäätelöt oikeasti maksaa näin paljon? Näköjään voivat.

Vaniljakermajäätelöä ja kaakaokeksinpaloja, suklaapikkuleipätaikinan paloja ja suklainen keksiraita.

Jäätelöä: 5 dl
Valmistusmaa: Alankomaat
Hinta: 7,95 € R-kioski. Kallein jäätelöni ikinä.
Testitilanne: Askartelen sunnuntaina töiden parissa ja mietin, missähän välissä tekisin koulutehtäviä. Viikonloppuun on mahtunut kaksi keikkareissua, perjantaina Finlanders ja lauantaina Henkka & Kulkurit, mutta virtaa riittää onneksi vielä. Voin hyvin palkita itseni jäätelöllä.

Tuomio: Tuhtia tavaraa.

  • Kyseessä ei ole pelkästään elämäni kallein jäätelö, vaan myös kovin tapaamani jäätelö. Palloista voi vain haaveilla. Kauhalla saa juuri ja juuri väkivalloin raaputettua hieman jäätelön pintaa, vaikka purkki on ollut huoneenlämmössä jo muutaman minuutin.
  • Sattumia näyttää olevan mukana runsaasti.
  • Olen ymmärtänyt, että tässä on yhdistetty suosittu B&J-maku Cookie Dough ja Oreo-keksit. Tai en tiedä onko kyseessä oikeat Oreot, mutta ainakin samantapaiset. Siis kuten Domino-keksit, mutta vielä tummempia ja pahempia.
  • Kuten Ingmanin Oreo-jäätelöstä käy ilmi, en pidä tällaisista kekseistä.
  • Olen maistellut viime aikoina niin paljon kotimaisia jäätelöitä, että vierastan hieman Benin ja Jerryn tuoteselostetta, josta löytyy n. 30 raaka-ainetta. Eihän tämä oikein oikealta jäätelöltä maistu.
  • Suklaakeksin palat maistuvat juuri siltä, mitä odotinkin.
  • Ja pikkuleipätaikinan palat maistuvat samalta kuin Cookie Doughissa, eli hyviltä.
  • Parasta tuotteessa on tuhti koostumus, pureskeltavaa riittää jokaiselle lusikalliselle. Mietin tosin, onko pureskeltavaa jo liikaakin.
  • Ai niin, minkähänlainen se suklainen keksiraita on. Täytyy varmaan kaivaa purkkia vielä syvemmältä.
  • Kaivan purkista lusikalla jäätelöä toiseen astiaan, siinä toivossa että keksiraita tulisi vastaan. Jäätelö on edelleen tajuttoman kovaa, eikä raitaa ala näkyä, joten luovutan. 
  • Jos pidät sekä Cookie Doughista, että Oreon tapaisista kekseistä, pidät varmasti myös tästä.
  • Minä lahjoitan loppupurkin kaverilleni.
Arvosana: 4 (asteikolla 1 - 10)

lauantai 20. helmikuuta 2016

3 Kaveria Paahdettu pähkinä & Kinuski

Olen metsästänyt 3 Kaverin uutuus-pähkinäjäätelöä jo pitkään, kissojen ja koirien kera. Nyt viimein tärppää. Vaasassa sijaitseva Kivihaan Citymarket on kyllä vertaansa vailla, kunpa se olisi muuttanut kanssani Vaasasta Seinäjoelle. Tähän jäätelöön kohdistan reilusti odotuksia, koska pidän sekä pähkinästä että kinuskista.

Katselin ja kuuntelin kateellisena, kun Radio Suomipopin Aamulypsy sai menneenä perjantaina maisteltavakseen jokaista makua 3 Kaverin Jäätelöitä. Siis jokaista 11 makua. Muutaman päivän päästä Jyrki Sukula kiikutti heille Jymy-jäätelöitä. Veikkaan, että niin kauan kun kirjoitan mitä mieltä oikeasti tuotteista olen, saan itse kiltisti maksaa jokaisen jäätelöni. Ilahduin kuitenkin kovasti, kun kuulin Periscope-lähetyksestä, miten 3 Kaverin edustaja sanoi Jaajolle "Eihän jäätelö lihota". Olen täysin samaa mieltä.

Paahdettu pähkinä & Kinuski + ripaus merisuolaa.

Jäätelöä: 5 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 5,95 € CM
Testitilanne: Palaan pitkältä kävelylenkiltä kotiin ja alan valmistautua lavikseen. Joskus mietin, miten onnekas olen, kun olen koukussa sekä liikuntaan että herkutteluun. Pysyn oikein sopivasti tasapainossa. Istun hetkeksi selaamaan lehteä ja muistan, että pakastimessa on nyt sitä kauan odotettua pähkinäjäätelöä. Voisihan sitä lusikallisen maistaa. Varsinkin, kun Kunto Plus -lehdessä käsitellään rasvaa polttavia aterioita. Tulee aina niin nälkä, kun lukee tuollaisia juttuja. Nostan jäätelökauhaa heille, jotka jaksavat laskea kaloreita ja välttää lähes jokaista ravintoainetta.

Ennen jumppaa jopa minä en viitsi syödä jäätelöä ihan vatsan täydeltä, joten joudun maistamaan jäätelöä vielä myöhemmin vähän lisää.

Kuva ei ole lavastettu, vaan arkipäivää keittiössäni.
Tuomio: Tajuttoman hyvää.

  • Tuoksuu maapähkinälle.
  • Ihanan pehmeää.
  • Herkullisen näköistä, kun jäätelön päällä on heti runsaasti pähkinärouhetta ja kinuskikastiketta.
  • Oijoi. Nyt löytyi mieluisa jäätelö.
  • Maku on äärettömän hyvä. Kaikki toimii.
  • Pähkinäpalat ovat juuri sopivan kokoisia ja niitä on tarpeeksi.
  • Kinuskikastike on ihanan suolaista ja maukasta, olematta kuitenkaan liian makeaa.
  • Jäätelö on ilmeisesti ihan tavallista vaniljajäätelöä, mutta hyvää sekin.
  • Kastike on todella paljon parempaa kuin Ainon Suolainen Kinuski -jäätelössä.
  • Tämän purkillisen syön ihan itse, en lahjoita loppua kenellekään.
  • Jännä juttu, etten edes pidä maapähkinästä niin paljon kuin muista pähkinöistä. Olen aina inhonnut Snickers-patukkaa. Tässä kuitenkin pidän maapähkinän mausta täydellä sydämellä.
  • Ben & Jerry's maapähkinäjäätelö oli kyllä myöskin hyvää. Sen yhteydessä virheellisesti sanoin haikailevani maapähkinävoin perään, mutta tarkoitin hasselpähkinälevite Nutellaa. Maapähkinävoi maistuu ihan hirveältä.
  • Loppusanat tulevat tällä kertaa alla olevan videon muodossa:

Arvosana: 9 (asteikolla 1 - 10)

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Classic Valkosuklaa-Mangopassion

Huomaan sattumalta Vaasan Citymarketissa kaksi uutuus-Classicia: Valkosuklaa-Mangopassion ja Maitosuklaa-Vadelma. Onneksi tajusin ottaa kylmälaukun mukaan, niin voin ottaa uutuudet heti testiin. Olen yhä katkera siitä, että Valkosuklaa-Murokeksin valmistus lopetettiin, se oli paras puikkojäätelö ikinä. Classic Maitosuklaa-Lakritsi ja Valkosuklaa-Salmiakki ovat hyviä, mutta eivät yllä murokeksin tasolle.

Vaniljakermajäätelöpuikko mango-passionhedelmäkuorrutteella ja valkosuklaakuorrutteella.

Jäätelöä: 1 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 1,79 € CM
Testitilanne: Lavatanssijumpan jälkeen voi taas syödä jäätelöä. "Taas" ei viittaa siihen, että söin jäätelöä viime viikonkin jumpan jälkeen, vaan siihen, että söin toista jäätelöä jo ennen jumppaan lähtöä. Mikäli joskus podet huonoa omaatuntoa herkuttelusta ja tunnet itsesi huonoksi ihmiseksi, voit aina ajatella "en kuitenkaan syö niin paljon herkkuja kuin se jäätelöblogin pitäjä, häneen minulla on vielä matkaa".

Tuomio: Raikas peruspuikko

  • Ei-minkään värinen. Ei myöskään tuoksu miltään. Väriainetta on käytetty (seitsemän muun E-aineen lisäksi), joten ihmettelen, minkä väristä jäätelö olisi ilman väriainetta.
  • Classiceissa on nykyään siirrytty ihan näihin tuplakuorrutuksiin. Päällä on valkosuklaakuorrute, sen alla sorbettimainen mango-passionkuorrute.
  • Hedelmäkuorrute on raikas, makuakin löytyy.
  • Valkosuklaa jää aika vaisuksi, maku voisi olla voimakkaampikin. Plussaa siitä, ettei kuorrute ole liian makeaa, niin kuin valkosuklaa usein on.
  • Vaniljajäätelö on ok, seassa näkyy muutama vaniljapilkkukin. 
  • Olen vähän pettynyt, että valkosuklaa-mangopassionjäätelöstä suurin osa onkin ihan tavallista vaniljajäätelöä. Sen sekaan olisi hyvin voinut laittaa edes hedelmäraitoja.
  • Maut sinällään sopivat hyvin yhteen, hedelmät tuovat raikkautta valkosuklaaseen.
  • Turvallinen perusjäätelö, joka ei hirveästi sykähdytä suuntaan eikä toiseen.
  • Kesäpäivänä varmaan ihan paikallaan.
  • Classicien kokoa pienennettiin viime vuonna niin, että jäätelöä on nyt 1 dl, kun aikaisemmin oli 1,1 dl. Voi olla, että poden jo jäätelön yliannostusta tälle päivälle, mutta minulle tässä on vieläkin liikaa. Puolet jäätelöstä menee takaisin pakastimeen.
Arvosana: 5 (asteikolla 1 - 10)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ingman Creamy Marenkitoffee

Ingman Creamy -jäätelöitä on tullut hiljattain myyntiin kaksi uutta makua: Marenkitoffee ja Vaalea Suklaaunelma. Suklaajäätelö ei vaikuta lainkaan kivalta, siinä on pelkästään suklaata, sadassa eri muodossa. Mutta marenkitoffee, se kuulostaakin jo niin herkulliselta, että minun on pakko pitää siitä. Joudun vain palata kahdelta ostosreissulta tyhjin käsin, kun en löydä Seinäjoelta kauppaa, jossa uutuuksia olisi tarjolla. Lopulta saan vihjeen, että K-Supermarketista voisi löytyä ja sieltähän minäkin saan viimein omani ostettua.

Vähälaktoosista vanilja- ja toffeekermajäätelöä, toffeekastiketta, marenginpaloja ja toffeenmakuisia suklaalastuja.
Vähälaktoosinen.

Jäätelöä: 8,5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 4,49 € KSM.
Testitilanne: Olen menossa viettämään sunnuntaivapaata vanhempieni luo ja ostan jäätelön matkalla. Ystävänpäivänä on tietenkin mukava syödä jäätelöä porukalla, ja samalla pääsee kuulemaan muidenkin mielipiteitä samasta jäätelöstä. En ole tosin koskaan vielä välittänyt muiden mielipiteistä.

Tuomio: Ei hassumpaa.

  • Pakkaus on niin nätti, että olen hieman pettynyt itse tuotteen ulkonäköön. Miksei jäätelönkin pinnalla voi olla sydänkuvio?
  • Päällä olevista toffeelastuista en tykkää. Onneksi niitä ei ole paljoa, ovat niin tehtaan liukuhihnan makuisia.
  • Vanilja- ja toffeejäätelö ovat mukavasti sekaisin, sulautuvat toisiinsa.
  • Marenkipalat ovat sopivan pieniä, niitä voisi olla enemmänkin. Eiväthän ne maistu yhtään miltään, mutta tuovat jäätelöön pureskeltavaa. Muistuttavat styroksirouhetta ulkonäöltään ja luultavasti myös maultaan.
  • Toffeekastiketta on vähän, pelkästään jäätelön päällä ja aavistuksen verran reunoilla. Pidän tätä ensin miinuksena, mutta syödessäni huomaan kastikkeen olevan todella makeaa, joten ei sitä enempää kaipaakaan.
  • Maultaan toffeekastike on onneksi parempaa kuin toffeelastut.
  • Toffeejäätelö on melko laimeaa, ei hirveästi maistu toffeelta. Jäätelö ei ole niin yltiömakeaa, mitä kastike on.
  • Tykkään. Odotin kuitenkin tykkääväni vielä enemmän.
  • Väistämättä tätä vertaa Ingmanin Rocky Roadiin, molemmat ovat tyyliltään samantapaiset, mutta maultaan tämä ei yllä lähellekään. Kuin söisi Rocky Roadin halpis- ja light-versiota, joka kuitenkin maksaa yhtä paljon.
  • Kokonaisuutena aivan hyvää, mutta vau-fiilis jää puuttumaan.
Arvosana: 7 (asteikolla 1 - 10)

perjantai 12. helmikuuta 2016

Pappagallo Lakritsi

Jäätelön syönti uhkaa riistäytyä jo käsistä, mutta ei kai se ole niin vakavaa. Tämän jäätelön ostin jo joku päivä sitten tarjouksesta, yhdessä Pappagallo Pistaasin kanssa, joten täytyyhän tämäkin avata. Pistaasista en pitänyt, toivottavasti lakritsi on parempaa. Kyseessä on tosiaan Suomessa valmistettu jäätelö, vaikka olen aina luullut, että Pappagallot valmistetaan ulkomailla. Pyrin muutenkin kannattamaan kotimaisia tuotteita ja ajatukseni vahvistui tänään, kun luin Ilta-Sanomista, miten Italiassa valmistetusta Pirkka-jäätelöstä oli löytynyt kovakuoriainen. Nam.

Lakritsimaitojäätelöä.
Vähälaktoosinen.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 3,99 €, CM.
Testitilanne: Vietän pitkästä aikaa leppoisaa puolivapaapäivää. Työkuviot ovat järjestyneet paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa ja on kaikin puolin hyvä fiilis. Jos vielä imuroin, niin sitten varmaan voin avata purkin hyvällä omallatunnolla?

Pakkauksen ja jäätelön värit eivät oikein vastaa toisiaan.

Tuomio: Salmiakin ystävälle.

  • Tuoksuu vähän tervalle.
  • Väri ei kauheasti houkuttele, ruskea. Mutta mukana ei näyttäisi olevan keinotekoisia väriaineita, mikä on aina plussaa.
  • Maistuu jonkin verran Tervaleijonille. Olen joskus maistanut ihan aitoa Tervajäätelöä, joka myös maistui kyseisille pastilleille. Tuosta tervajäätelöstä en pitänyt, tämä on selkeästi parempaa. 
  • Siinä suhteessa jäätelö on huijausta, että parhaalla tahdollakaan en pysty kuvitella syöväni parhaillaan lakritsijäätelöä. Salmiakkia tämä on.
  • Onneksi pidän salmiakista. Minua huijattiin edes maukkaalla jäätelöllä.
  • Maku on niin voimakas, että en kaipaa mukaan mitään sattumia. Ihan puhtaita papereita jäätelön maku ei silti saa, keinotekoisuutta on jonkin verran mukana.
  • Sama pätee rakenteeseen. Jäätelö on sopivan pehmeää, mutta silti jotenkin teollisen tuntuista.
  • Tämä on huonompaa kuin Downtown ja 3 Kaverin -lakujäätelöt, mutta pidän tästä oikeastaan enemmän kuin Jymyn lakritsista. Saattaa jopa olla, että syön itse koko purkin, enkä lahjoita eteenpäin.
  • Toimisi hyvin myös pallojäätelönä. Pappagallolla taitaakin olla joillakin paikkakunnilla myös irtomyyntiä, ainakin kesäaikaan.
Arvosana: 6,5 (asteikolla 1 - 10)


torstai 11. helmikuuta 2016

Kingis Toffee

Lukijalta tuli toive Kingis Toffee -puikon arvostelusta, ja olen niin kiltillä päällä, että toteutan toiveen saman tien. Katselin jo eilen kaihoisasti kaupassa puikko- ja tuuttijätskejä, olisi ollut mukava ottaa välillä joku sellainen testiin, mutta en keksinyt mitään kivaa. Nyt tarjoutui oiva tekosyy jäätelöostoksille, varsinkin kun en ole toffee-Kingistä ennen syönyt. Alkuperäinen suklaa-Kingis on hyvää ja vielä parempaa on lakritsi-Kingispuikko. Suklaarouhe ei ollut mistään kotoisin. Purkkiversiota olen maistanut vain lakusta, se oli aivan kelvollista.

Välttämättä tänään ei tarvitsisi syödä enää jäätelöä, koska olen syönyt jo aamulla laskiaispullan ja päivällä ison pallon Aino Vadelmasuklaata. Mutta toisaalta, lavis oli eilen tosi rankka, meillä oli uusi ohjelma. Menimme jenkkaa ja polkkaa ja ties mitä, hiihtohypyillä höystettynä, niin että se kävi jo ihan tehojumpasta. Olen kyllä ihastunut lajiin sydämeni pohjasta asti! Kingiksessä on myös arvonta, jossa voi voittaa läppärin tai muita palkintoja, sen vuoksi se täytyy avata mahdollisimman pian.

Toffeekermajäätelöä, toffeenmakuista täytettä, toffeenmakuista kuorrutetta ja suklaakuorrutteisia crispejä.

Jäätelöä: 0,78 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 1 €, CM. Onpa kiva ostaa pitkästä aikaa näin edullinen jäätelö.
Testitilanne: Tulen kaupasta kotiin ja tuumin, että parasta syödä jäätelö heti, niin saan kirjoittaa siitä, eikä minun tarvitse imuroida tai tehdä koulutehtäviä. Ja näen, mitä voitin arvonnassa.

Tuomio: Makeaa, keinotekoista ja töpäkkää.

  • Ahaa, arvonta on päättynyt jo viime vuoden elokuussa. Kyllähän sitä voi käärepaperissa silti vielä mainostaa, puolen vuoden jälkeen.
  • Kuorrutteella ei ole ainakaan mitään tekemistä oikean toffeen kanssa. Niin keinotekoinen maku kuin olla voi.
  • Kuorrute on niin makeaa ja äitelää, että sen alla olevan toffeejäätelön mausta on hankala sanoa mitään. Peittyy täysin kuorrutteen maun alle.
  • Jäätelön seassa olevat crispit sen sijaan erottuvat, ja vieläpä edukseen. Ne ovat selkeästi parasta koko jäätelössä. Tällaisia hippuja voisi laittaa vaikka jokaiseen jäätelöön. Tuovat kivasti pureskeltavaa ja vielä maistuvat hyviltä.
  • Yleensä Kingiksen paras osuus on puikon ympäriltä löytyvä sydän, mutta nyt en odota sitä lainkaan innokkaasti. Tässä on ollut jo ihan tarpeeksi toffeenmakuista syötävää ilman sitäkin.
  • Sydän tulee väistämättä vastaan. En olisi uskonut että näin voi käydä, mutta täyte on vielä ällömakeampaa kuin kuorrute. Aivan kuin voita söisi.
  • Jostain syystä sinnittelen ja syön koko puikon. Nyt siirryn loppuillaksi vesihanan läheisyyteen, jano on taattu.
Arvosana: 2,5 (asteikolla 1 - 10)

Aino Vadelmasuklaa

Aino-jäätelöihin on tullut uutuus, Vadelmasuklaa, joka on vielä sopivasti tarjouksessa Citymarketissa. Olen hieman yllättynyt, että uutuusmauksi on valittu vadelmasuklaa, koska Valloittava Vadelma löytyy jo valikoimasta. Onkohan tässä siis yhdistetty Valloittava Vadelma ja Ihana Maitosuklaa ja toivottu, että kahdesta ei-niin-onnistuneesta mausta syntyisi yksi hyvä jäätelö?

Monilla Aino-jäätelöillä on kauniita nimiä, osa on nimetty hyvin pelkistetysti. En haluaisi olla yltiönegatiivinen, mutta tämän tuotteen kohdalla ytimekäs nimi "Vadelmasuklaa" vahvistaa entisestään vaikutelmaa siitä, että jäätelön synty on mennyt jotakuinkin näin: "Hei pian vaihtuu jakso, meidän on pakko pistää joku uus tuote markkinoille, onko kellään ideoita? Ai ei, no yhdistetään kaks vanhaa makua että saadaan jotain kasaan. Onko kellään ehdotuksia nimen suhteen? Ai ei, no olkoot vaikka Vadelmasuklaa." Voi olla, että tuotteen kehittelyyn on käytetty hirmuinen määrä aikaa ja vaivaa, mutta tällainen vaikutelma minulle välittyy.

Blogin kirjoitettuani muistin, että Ainolla on jo Vadelman & Suklaan Taika -tuutti, eli tässä on ilmeisesti vaan siirretty tuuttijäätelö isompaan pakettiin. Tuutin on täytynyt olla suosittu maku, itse en pitänyt siitä yhtään. Sen verran tuotteissa on ainakin eroa, että isossa pakkauksessa on vielä vähemmän vadelmaa kuin tuutissa, mutta päällä olevat vadelmahiput ovat sen sijaan isossa pakkauksessa pehmeitä ja hyvänmakuisia, kun tuutissa ne olivat kuivia ja kovia.

Vadelmanmakuista kermajäätelöä ja suklaakermajäätelöä maitosuklaanmakuisella kastikkeella ja vadelmapaloilla.

Jäätelöä: 9 dl.
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 3,99 € CM.
Testitilanne: Maistan jäätelöä kahteen eri otteeseen. Ensin tarjoan sitä vanhemmilleni, kun he käyvät pistämässä kuriin pyykkikoneeni, joka innostui linkousvaiheessa siirtymään paikaltaan. He kehuvat jäätelöä kilpaa (On niin hyvää, maistuu oikein kunnolla vadelmalta ja suklaatakin on tosi runsaasti). Minun on pakko syödä seuraavana päivänä vielä toinen pallo ja testata, maistuisiko se omaan suuhuni yhtään paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla.

Tuomio: Suklaantapaista on, missä vadelma?

  • Sekä pakkaus että itse jäätelö näyttävät hyviltä, niin kuin Ainoilla on tapana näyttää.
  • Hyvin saa palloja, eli on ainakin pehmeämpää mitä Ihana Maitosuklaa oli.
  • Suklaata näyttää olevan todella runsaasti, varsinkin reunoilla. Ja myös jäätelön keskellä on muutama tuhti sattuma. 
  • Syödessä selviää, että suklaan määrässä on hieman jo liioiteltu. Tuotekuvauksessa kerrottu suklaanmakuinen kastikehan on ihan kiinteää, eli käytännössä suklaanmakuisia paloja. Jos vastaan tulee kohta, missä on saman verran materiaalia kuin kahdessa suklaalevyn palassa, niin se on minulle jo jäätelössä liikaa. Pureskeltavaa pitää olla, mutta rajansa kaikella.
  • Sinällään suklaa on onneksi harvinaisen hyvänmakuista, keinotekoisuus toki paistaa kilometrin päähän, mutta paljon pahempia on ollut tarjolla. Kyseessä ei siis ole aito suklaa, vaan pelkästään suklaanmakuinen kastike.
  • Vadelmajäätelö on kivan pinkkiä, mutta muuten se ei vakuuta. Mukana on hieman vadelman makua, mutta nimenomaan keinotekoisen vadelman makua. 
  • Tuoteselosteesta selviää, että tuotteessa on 0,3 % pakkaskuivattua vadelmaa. Onhan se parempi kuin 0,0 %. Oletan, että nämä vadelmat ovat jäätelön päällä olevia hippusia, koska ne maistuvat oikealle vadelmalle.
  • Kyseessähän on "vadelmanmakuinen jäätelö", eli ei vadelmajäätelö. Olisin kyllä odottanut, että suklaajäätelökin on vain "suklaanmakuista jäätelöä", mutta ei. Suklaajäätelö ei nimittäin maistu miltään. No maistuu se vähän kaakaolle.
  • Itselleni jää päällimmäiseksi mieleen tuotteen keinotekoisuus. Mieluummin söisin vadelmasuklaajäätelöä, jossa olisi oikeaa vadelmaa ja suklaata, kuin tällaista vadelman- ja suklaanmakuista teollista jäljitelmää.
Arvosana: 4 (asteikolla 1 - 10) 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Pappagallo Pistaasi


Pappagallo-jäätelöt ovat Citymarketissa tarjouksessa, hyödynnän tarjouksen heti kahden purkin voimin. Tarjolla on useita eri makuja jäätelöistä ja sorbeteista, päädyn ostamaan lakritsin ja pistaasin. Pistaasi on edes vähän tavallisuudesta poikkeava maku, vaikka ei suosikkeihini lukeudukaan. Yllätyn suuresti, kun tarkastelen pakkauksia lähemmin: nämähän valmistetaan Suomessa! Olen aina pitänyt Pappagallo-jäätelöitä ulkomaisina. Voi olla, että ainesosat ovatkin ulkomaisia, mutta onhan sekin sentään vähän plussaa, että valmistus tapahtuu kotimaassa.

Pistaasimaitojäätelöä.
Vähälaktoosinen.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 3,99 € CM.
Testitilanne: Kotiudun lavatanssijumpasta, josta kerroin hiljattain toisessa blogissani. Nikkaroin jääkaapista löytyvistä aineksista mehevän salaatin ja olen kovin tyytyväinen itseeni. Nyt vain alkaa kovasti tehdä mieli jotain hyvää. Kai jumpan ja salaatin jälkeen voi vähän herkutella?

Kyllä voi.
Tuomio: Vai että pistaasia pitäisi olla.
  • Pakkaus on kivan pirtsakka. 
  • Tuoksuu aika miedosti.
  • Väri on sitä mitä nyt pistaasijäätelöltä sopii odottaa, hailakan vihreä. Kaikki vihreähän on onneksi terveellistä.
  • Sopivan pehmeää.
  • Eikös tämän pitänyt olla pistaasijäätelöä? Miksi tämä maistuu marsipaanilta? 
  • En kertakaikkiaan pääse yli marsipaani-mielleyhtymästä, vaikka kuinka jatkan syömistä.
  • Pelkän jäätelön syönti, ilman mitään sattumia seassa, on unettavan tylsää. Tämä aivan huutaa sekaansa jotain pureskeltavaa.
  • Rakenne ei ole yhtä laadukas kuin Jymyn ja 3 Kaverin jäätelöissä, tuntuu ja näyttää jotenkin teollisemmalta.
  • Makeus on kohtuuden rajoissa. Syönnin jälkeen on lähestyttävä vesihanaa, mutta juoksuaskeleita ei tarvitse ottaa.
  • Tarkistan tuoteselosteesta, että 5 % jäätelöstä on pistaasipastaa, jonka yhtenä ainesosana on pistaasipähkinä. Eli mukana on kuin onkin hyppysellinen pistaasia.
  • Jos tykkää marsipaanista, niin tämä sopii hyvin piirakan tai vaikka marjojen seuraksi. Tällaisenaan kovin vaatimatonta.
Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Jymy Lakritsi

Huomatkaa taustalla lumiukko, jonka pyörittelin ihan itse.
Pähkäilen pitkään pakastealtaalla, mitähän kivaa jäätelöä sitä ostaisi. Päädyn Jymyn lakritsijäätelöön, sen maistamista olen suunnitellut jo viime kesästä lähtien, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Nyt asia korjaantuu. Kyseessä on suomalainen luomujäätelö, kaikki ainesosat ovat luomua. Ainakin Jymy Maitokahvi ja Puolukka ovat olleet oikein hyviä.

Lakritsiluomujäätelöä.

Jäätelöä: 5 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 6,75 € CM. Ei tätä ihan joka päivä viitsi ostaa.
Testitilanne: Ostin melko uuteen kotiini ihan uuden yöpöydän, mutta en osaa koota sitä. Niinpä pyydän paikalle apuvoimia ja tyydyn itse tarjoilemaan jäätelöä, kun pöytä on kasassa. Hieno tuli.

Tuomio: Jotenkin jännä maku.

  • Väri ei ole kauhean houkutteleva. Vaaleanruskea. No, se on kuitenkin tärkeämpää, ettei tässä ole käytetty keinotekoisia väriaineita.
  • Juuri sopivan pehmeää.
  • Hmm. Hyvin on makua, mutta ei kyllä maistu perinteiseltä lakritsilta. Enemmän tulee ehkä salmiakki mieleen. Tai ei ehkä oikein sekään.
  • Maku ei ole paha, mutta erilainen mitä odotin. Muistelen, että Jymy Suklaan kanssa oli sama juttu, en oikein tunnistanut sitä suklaajäätelöksi.
  • Kumpikaan makuraatiin osallistuneista ei pelkän ulkonäön ja maun perusteella osannut sanoa, että kyseessä olisi lakritsijäätelö.
  • Yhtä kaikki, kyllä tätä syö. Jokin höyste, tai edes lakritsikastike, piristäisi toki kummasti.
  • Muuten jäätelö on taattua Jymy-laatua: lusikka uppoaa heti pakastimesta otettaessa, mutta jäätelö ei kuitenkaan sula vetiseksi. 
  • Huonointa on omituisen maun lisäksi aivan liian tymäkkä jälkimaku. Maku ei lähde suusta kulumallakaan ja koko illan janottaa.
  • Jos haluat hyvää lakujäätelöä, osta Downtown tai 3 Kaveria. Viimeksi mainitussa oli myös reippaasti salmiakkiin viittaavaa makua, mutta se oli silti hyvää.
Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)