perjantai 11. maaliskuuta 2016

Fazer Marianne


Tein blogille oman Facebook-profiilin, jonne jatkossa linkitän tekstit. Eli jos käytät Facebookia ja haluat saada tiedon uusista postauksista, niin käy tykkäämässä sivusta.

Nestle esitteli tänään Periscopen välityksellä Turengin jäätelötehdasta ja kesän 2016 uutuusjäätelöitä. Lähetystä oli oikein mielenkiintoista seurata. Jäätelöiden tehdasvalmistus näytti juuri niin teolliselta, kuin saattoi odottaa, mutta oli mukava päästä kurkistamaan kulissien taakse ja nähdä, millaiset henkilöt uusia tuotteita kehittävät. Maistelussa on tänään Marianne-puikko, joka sekin on saanut alkunsa Turengin tehtaalla.

En pidä Mariannesta. Täytyy tämä kuitenkin maistaa. Mariannea on saanut jo aikaisemminkin jäätelönä, tuuttimuodossa. En ainakaan muista syöneeni koskaan kyseistä tuuttia, joten en voi verrata puikkoa siihen. Makeisena Marianne on kova ja pahanmakuinen. Piparminttu sinällään maistuisi minulle, mutta makeisessa oleva kuori rapisee ikävästi hampaissa. Ja sisällä oleva suklaa on tunkkaista, liian tummaa. Erehdyin joskus ostamaan Marianne-muffinssin, kalliista hinnasta huolimatta, kun se näytti niin hyvältä. Siitä seurasi vain iso pettymys. Mariannen ystävät voivat kurkata Fazerin sivuille, missä on reseptejä erilaisiin Marianne-leivonnaisiin.

Suklaakermajäätelöä, suklaanmakuista kastiketta, piparminttukuorrutetta ja mintunmakuisia rakeita.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 0,8 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 1,49 € Veljekset Keskinen
Testitilanne: Päätämme lähteä ystäväni kanssa Keskisen kyläkauppaan shoppailemaan, jos vaikka löytäisimme keikkareissuille uusia vaatteita. Ostoskoreihin kertyy kuitenkin kaikkea muuta kuin vaatteita. Onneksi otin kylmälaukun mukaan, koska jäätelöaltaasta löytyy jo useita uutuuksia. Tekisi mieli sanoa kassatädille "En minä näitä kaikkia itse syö", ladatessani jäätelöitä hihnalle. En kuitenkaan viitsi valehdella hänelle. Aloitan maistelu-urakan heti kotiin päästyäni.



Tuomio: Yllättävän hyvää.

  • Tuoksuu todella voimakkaasti piparmintulle. Lupaavaa.
  • Koko on juuri minulle sopiva, pienempi kuin Classicit.
  • Kiva murupinta, näkee heti, että mukana on reilusti rakeita.
  • Suklaajäätelössä on selkeät kastikeraidat.
  • Kuorrute on hieman ohuempi, mitä pakkauksen kuvassa näyttää.
  • Hmm. Suklaajäätelö on turhan kaakaomaista. Silti se maistuu paremmalta kuin odotin, koska se ei ole yhtään tummaa.
  • Joo-o, kuorrute maistuu kyllä. Ja nimenomaan piparmintulle. Myös mintturakeista tulee paljon makua.
  • Suklaajäätelön seassa on kastiketta paikoitellen ihan paksustikin. Kastike maistuu suklaisemmalta kuin jäätelö.
  • En ihan täysillä pidä mintturakeista, ne rouskuvat hampaissa samaan tapaan kuin Marianne-makeiset. Periaatteessa hyvä, että on pureskeltavaa, mutta rakeet ovat makuuni liian kovia.
  • Vaikka kuorrute näyttää melko ohuelta, siitä riittää ihan tarpeeksi makua tuollaisenaankin.
  • Jäätelön loppuosa ehtii jo sulaa, kun otan kuvia ja teen muistiinpanoja, mutta kuorrute pysyy kuitenkin rapeana ja jäätelö hyvin kasassa.
  • Siitä huolimatta, ettei suklaajäätelö saa aivan puhtaita papereita, jää kokonaisuus selkeästi plussalle. En olisi uskonut pitäväni Marianne-jäätelöstä.
Arvosana: (asteikolla 1 - 10)

6 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta! Meinasin tänään ostaa uutuusjätskejä ja otin kylmälaukun mukaan autoon :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, hyvä hyvä! Iso laukku mukaan, uutuuksia on nyt niin paljon!

      Poista
  2. Eilen olin kaupassa ja siinä kassalla oli kyllä vähän sellainen olo, että mitä tuokin kassaneiti mahtaa ajatella kun yli puolet osoksista koostui jäätelöistä. Pakkohan ne kaikki uutuudet oli sieltä heti kotiin napata:) Mutta hei, jäätelö päivässä pitää lääkärin loitolla - vai mitenkä se meni... Ainakin eilen maistamani Hurmaava mango sai hymyn huulille:) aika makeaa se oli, mutta tykkäsin silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelöissähän on maitoa ja maidossa on kalsiumia ja kalsium on tosi tarpeellista. Eli luusto pysyy kunnossa (ja peitossa) kun syö jäätelön päivässä!

      Mango odottaa pakastimessa, nyt sesonkina täytyy varmaan syödä kaks jäätelöä päivässä, pysyy tosi terveenä.

      Poista