perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pingviini Sitruunalakusydän

Sitruunalaku-tuutti on yksi uutuuksista, jotka lähtivät mukaani eilen Keskisen kyläkaupan pakastealtaasta. Jäätelöiden ohella ostin lähinnä Finlandersin cd-levyjä sekä koruja. Korut, laukut ja huivit ovat siitä mukavia, että ne ovat aina sopivan kokoisia, toisin kuin vaatteet. Moni ei taida nykyään enää käyttää cd-levyjä, mutta itse en niistä luovu.

Tykkään yleensä kovasti sitruunan ja lakritsin yhdistelmästä, joten odotukset ovat Pingviini-uutuuden suhteen korkealla. Odotan myös innolla, että pääsen maistamaan turkinpippuri-puikkoa, joka tuli nyt myyntiin yksittäispakattuna.

Sitruunanmakuista kermajäätelöä lakritsisydämellä, lakritsikastiketta ja lakritsirakeita sekä vohvelia suklaanmakuisella kuorrutteella.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 1,9 dl. Tämä on kyllä minulle liian iso, en pidä näin suurista jäätelöistä.
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 1,65 € Veljekset Keskinen
Testitilanne: Olen istunut päivän koulussa ja tekisi mieli lähteä lenkille kotiin päästyäni, mutta on jo niin hämärää, että luovun ajatuksesta. Sen sijaan kiipeän kuntopyörän selkään ja yritän etukäteen hyvittää jäätelön syöntiäni. Kuntoilun jälkeen on kiva istua sohvalle maistelemaan uutuutta.

Maku kohdillaan, rakenteessa toivomista.

  • Ei tuoksu miltään.
  • Pinnalla oleva lakukastike on herkullista. Nam. Pidän myös pinnalla olevista strösseleistä, juuri sopivan pehmeitä ja pieniä rouskuteltaviksi.
  • Jäätelöön on saatu väriaineilla voimakkaan keltainen väri.
  • Jäätelö maistuu sitruunalta, ei mitenkään voimakkaasti, mutta tarpeeksi. Oikeaa sitruunaahan tälle on ehkä oven raosta näytetty, mukana ei varmaan montaa tippaa ole. Hyvältä kuitenkin maistuu.
  • Vohvelin sisäpinta on kuorrutettu suklaalla ja suklaareunus jatkuu joissain kohdissa lähes tuutin yläreunaan asti. Toivon, että suklaa olisi jätetty kokonaan pois, se ei sovi sitruunan ja lakritsin kaveriksi lainkaan.
  • Sitruunajäätelö on pehmeää ja kermaista.
  • Keskellä oleva lakritsisydän ulottuu melkeinpä tuutin pintaan asti.
  • Lakusydän maistuu oikein hyvältä, mutta on muuten lopulta pettymys. Kuvittelin sen muistuttavan Kingis-puikkojen sisällä olevaa sydäntä, joka jatkuisi pitkälle tuutin alaosaan, mutta ei.
  • Sydän loppuu jo vohvelin yläreunan tasolla. Sydän on pisaran muotoinen: yläosa on ohut ja alaosa käytännössä iso lakritsipallo. Ei toimi. Pitäisi olla muodoltaan tasaisempi, jolloin lakritsia riittäisi pidemmälle matkalle, eikä se olisi niin suurena kimpaleena.
  • En vieläkään ymmärrä, miksi lakritsijäätelön vohveli on pitänyt vuorata suklaalla. Minulle tämä on iso miinus. Suklaa on tässä sinällään maultaan ihan ok, mutta ei sovi tuotteeseen yhtään.
  • Vohveli on rapea, melko kova. Alaosa katkeaa, vaikka koitan varovasti syödä ja pidellä. Olen kyllä harvoin tyytyväinen tuuteissa käytettäviin vohveleihin(kaan), esimerkiksi Pantteri oli muuten hyvää, mutta vohveli kehnoa.
  • Voi ei, vohvelin alaosassa on iso suklaakimpale. Ärsyttää, kun on ensin syönyt jättituutin sitruuna-lakritsijäätelöä, mutta syönnin jälkeen suussa maistuukin vain suklaa. Olisi pitänyt tajuta jättää loppuosa syömättä.
  • Päällimmäiseksi mieleen jää pieni pettymys, onnistuneesta lakun ja sitruunan mausta huolimatta. Tämä alkoi niin lupaavasti, ensipuraisut olivatkin ehdottomasti paras osuus.
Arvosana: 7 (asteikolla 1 - 10)

2 kommenttia:

  1. Voi olla että tulee maistettua. Tuli vaan eilen huono omatunto ostoksista jotka koostuivat pelkästään herkuista ja uutuusjäätelöistä. Yksittäiset tuutit ja puikot ovat vaan tosi kalliita ja oikeastaan kolmen hinnalla saa jo Ben & Jerry´s purkin. Mutta toisaalta on kiva maistella yksittäisiä, ne turkinpippuri jädet on sikahyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki uutuudet täytyy tietty maistaa! :) Äh, voin luvata että syöt vähemmän herkkuja kuin minä, sullahan on karkkipäivä ja kaikkee. Jätskiä nassuun vaan!

      Poista