keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Aino Kinuskinen Mantelihetki

Reipas lukija otti taannoin esiin, millaisia valikoimista jo poistuneita jäätelöitä olen jäänyt kaipaamaan. Hän itse  mainitsi "cool bitsit, jenga- ja jokemehujäät (joke ei edes ollut erityisen hyvää mutta vitsin takia aina ostettiin), vanhan malliset classicit, superit (etenkin laku), megatuutit, valion sweet seasons-purkit, jade- ja ruutupurkit". Toinen lukija kaihosi jäätelökioskeihin kunnon minttujäätelöä, jossa on pelkkää minttua minttukastikeraidoilla, ilman suklaata. Luin kommentteja suurella mielenkiinnolla, koska mainituista jäätelöistä valtaosa oli sellaisia, joista en ollut ikinä kuullutkaan. Lupasin miettiä, mitä jäätelöitä minä ikävöin. 

Classicin valkosuklaa-murokeksi, joka oli ainut järjettömän hyvä Classic. Se poistui kaupoista vasta ehkä pari kesää sitten. Ja M.A.C appelsiini-kola-mehujää. Mutta mitään muuta en keksi. Jäätelöinnostukseni on alkanut niin myöhäisessä vaiheessa, ettei suurempia traumoja ole päässyt syntymään. Lapsuus- ja nuoruusvuosilta ainoat jäätelömuistoni ovat lauantai-iltojen vaniljajäätelöt. Perheemme tapasi syödä lauantaisin saunan jälkeen ensin käristemakkarat ja sitten jälkkäriksi vaniljajäätelöä, johon sekoitin kaakaojauhetta. Joskus jopa mansikkahilloa, vaikka kaakaosta tykkäsin kyllä enemmän. Terveisiä 80-luvulta. En silloin edes tajunnut, että kaupassa myydään muutakin jäätelöä kuin vaniljaa. Joka tapauksessa valikoimat ovat olleet murto-osa tämän päivän yltäkylläisiin, kilometrikaupalla jatkuviin pakastealtaisiin verrattuna.


Ai niin, Viennetta-jäätelökakut. Niitä syötiin perheen parissa 90-luvulla, syntymäpäivien ja muiden yhteydessä. Viennetasta pystyi jo valitsemaan vaniljan, suklaan ja mansikan välillä, se tuntui ihan luksukselta. Onnistuneita tuotteita, koska ovat edelleen myynnissä. Ensimmäiset kunnon muistot jäätelötuuttien ja -puikkojen osalta ovat vasta 2000-luvulta, kun työskentelin kukkakaupassa ja maistelimme siellä jäätelöitä. Silloin kiinnitin huomiota, että jukupliuta, jäätelöitähän on vaikka kuinka paljon erilaisia. Syvin kiintymyssuhteeni on muodostunut Ässä Mix -mehujäähän. Sitä tulee oikeasti ikävä, jos se poistuu valikoimasta.

Päivän asiaan: jäätelökesä on täällä ja haluan käydä syömässä irtojäätelön. Keskustan laitamilla on jäätelökioski viihtyisän puistikon äärellä, siispä sinne.

Vaniljakermajäätelöä, suolaista kinuskikastiketta ja mantelikrokanttia. 
Linkissä tuoteseloste.

Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 3 €
Testitilanne: Kyseessä on Ingmanin kioski, olen jo etukäteen päättänyt maistaa uutta kahvin makuista pallojäätelöä. Luukulle kävellessäni katson pallojen hinnat. 3,80 €/pallo, 6 €/2 palloa. Anteeksi mitä? Jäätelöpallo maksaa 3,80 euroa? Se on ilmeisesti kuorrutettu kultahipuilla ja tarjoillaan Swarovskin kristallein koristellusta hopeamaljasta? Kiitos hei, ei minun tehnytkään mieli jäätelöä.

Jatkan matkaani Pingviini-kioskille. Haluan nähdä, ovatko ryöstöhinnat voimassa joka paikassa. Ei: täällä pallo maksaa 3 euroa. Otan pallon Ainon Kinuskista Mantelihetkeä, se näyttää niin hyvältä. Olen aiemmin maistanut Ainon Mokkaista Suklaahetkeä, joka oli todella herkullista, mutta sitä ei enää myydä.

Tuomio: Maistuu.
  • Nam nam, mukana on runsaasti mantelipaloja. Ihanasti pureskeltavaa.
  • Kinuskikastikkeessakaan ei ole kovasti kitsasteltu. Hyvää.
  • Kinuski ei tosin ole erityisen suolaista. Ihan peruskinuskia.
  • Vaniljajäätelö vaikuttaa tosi laadukkaalta. Pehmeää, silti hyvin auringonkestävää. Ei lähde ylettömästi valumaan.
  • Sangen toimiva kokonaisuus.
  • Vohveli maistuu paperilta, mutta olen muutenkin valmistautunut jättämään sen syömättä. Olen kiinnostunut vain jäätelöstä. 50 sentin lisämaksulla olisi saanut laadukkaamman vohvelin.
  • Vähän alkaa janottamaan, mutta ällömakeasta jäätelöstä ei ole kyse.
  • Hyvä Aino-jäätelön väki, miten on mahdollista, että Ainon irtojäätelöt ovat näin laadukkaita? Litran pakkaukset tuottavat lähes järjestään pettymyksen, ja Aino-tuutit ovat täysin luokattomia. Miksi jäätelökioskeissa myydään laatua ja kaupoissa kaikkea muuta?
  • Kesässä on ehkä 5 päivää, jolloin tarkenen syödä jäätelöä ulkona. Eikö kannattaisi panostaa niihin tuotteisiin, joita asiakkaat syövät ympäri vuoden? 
Arvosana: 8,5 (asteikolla 1-10)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti