torstai 6. lokakuuta 2016

Ingman Rommin ja suklaan makuinen


Arkistojen kätköistä löytyi teksti, jonka olen kirjoittanut jo heinäkuun lopussa, mutta se on jostain syystä jäänyt julkaisematta. Tosi negatiivista valitustekstiä, teki ihan mieli piirtää rivien väliin kukkia ja sydämiä, ettei yleisvaikutelma olisi niin synkkä. Mutta toisaalta tuon jäätelöpaketin väritys on niin synkkä, että ei tähän mikään valoisa teksti sopisikaan. Koittakaa kestää:

Ingmanin jäätelöä nimetessä on kekseliäästi kierretty se tosiseikka, ettei jäätelön valmistukseen ole käytetty sen paremmin rommia kuin suklaatakaan. Tätähän tämä isoilla jäätelötehtailla on: kaikki on järjestään suklaanmakuista, ei oikeaa suklaata.

Rommisuklaanmakuista kermajäätelöä ja suklaanmakuista rouhetta.
Tuoteseloste linkissä.

Jäätelöä: 1 litra.
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: En tiedä.
Testitilanne: Olen käymässä vanhempieni luona ja ukkonen pamauttaa sähköt poikki. Sähköjä ei ala kuulumaan takaisin ja kannan oman korteni kekoon miettimällä, mitkä elintarvikkeet pilaantuvat ensin. Päädyn jääkaapissa olevaan juustokakkuun ja pakastimessa olevaan jäätelöön. Ne on heitettävä pian pois, ellei kukaan syö niitä.


Tuomio: Pahempaakin olen syönyt.

  • Tuoksuu rommille.
  • Mukavan paljon rouhetta seassa, ei ole nuukailtu.
  • Pakkaus on niin tumma, että pelkäsin maunkin olevan hyvin tummaa, mutta ei onneksi ole. 
  • Rouhe on juuri oikean kokoista, antaa mukavasti pureskeltavaa.
  • Selkeimmin esiin nousee rommin maku. Ei kuitenkaan liikaa, ei ala kyllästyttämään.
  • Ihan tämä maitosuklaajäätelöstä menee, vaikka ei suklaata olekaan. Tällaista tusinasuklaajäätelöä, jota valtaosa suklaanmakuisista jäätelöistä on. Ei mikään oma suosikkini.
  • Suklaarouhejäätelöä, joka maistuu rommilta. Ja tehtaan liukuhihnalta sekä keinotekoisilta raaka-aineilta.
  • Rommin ja suklaan maut sopivat sellaisenaan hyvin yhteen. Jos valmistuksessa olisi vielä käytetty aitoja, laadukkaita raaka-aineita, makuyhdistelmässä olisi potentiaalia.
Arvosana: 4,5 (asteikolla 1-10)